KIUSAUKSET
KIUSAUKSET KIUSAUKSET

KIUSAUKSET

Valamon luostari
10,00 €
29,00 €
Sisältää alv. 10.00 %

 René Gothóni: Kiusaukset - Keskusteluja isä Teofiloksen kanssa 


Kiusaukseen lankeaminen on vaarallista, usein jopa tuhoisaa. Tässä kirjassa uskontotieteen professori René Gothóni kertoo selkeästi mitä hän on oppinut isä Teofilokselta. Autiolla saarella sijaitsevassa keljassa Gothóni kysyy vanhukselta miten meidän tässä ajassa tulisi käyttää itsemme, ettemme joutuisi kiusausten vietäviksi. Isä Teofilos tähdentää, että Kiusaajan ilmenemismuodot ovat lukuisat ja alati vaihtelevat. Tästä syystä kiusausten taltuttamisen edellytyksenä on niiden sisäisen houkutustoiminnan ja vaikutuskentän tunteminen ja ymmärtäminen. Kilvoittelussa onnistuminen vaatii oman luonteensa tinkimätöntä taltuttamista.


Tekstilainaus kirjasta: kappaleen "Tavallisimmat kiusaukset" alku: --- Seuraavat päivät kuluivat saman kaavan mukaisesti: aamupalvelus, aamupala, kuuliaisuustehtävän täyttäminen, ehtoopalvelus ja keskusteluja parvekkeella. Aika kului nopeasti. Iltaisin, isä Teofiloksen vetäydyttyä huoneeseensa, kirjoitin päiväkirjaani kaiken mistä olimme keskustelleet eli sen, minkä muistin ja minkä saatoin tarkistaa isä Teofiloksen kirjoista. Useimmiten hän muisti hyvin lainauksiaan, mutta toisinaan hän tiivisti sen, minkä oli lukenut, omien kokemustensa tulkitsemana. Toisinaan hän innostui puhumaan niin nopeasti, että minun oli aivan pakko pyytää häntä puhumaan hitaammin. Olin etukäteen päättänyt rajoittaa keskustelumme kiusausten teemaan, minkä vuoksi hän välillä toisti ajatuksiaan. Useimmiten keskustelu kuitenkin eteni haluamallani tavalla, josta nyt olen hyvin kiitollinen. Yritin koko ajan pysyä arkikokemuksissa ja siinä, miten kiusaukset meitä tavallisesti houkuttelevat eksyksiin. Erityisesti pyhän Cassianus Roomalaisen kirjoitus kahdeksasta tavallisimmasta kiusauksista avaa näkymiämme kiusausten koko kirjoon. Hänen mukaan seuraavat kahdeksan kiusausta, joiden vaikutuksesta me helposti ajaudumme lavealle tielle, ovat mässäily, siveettömyys, ahneus, viha, murehtiminen, alakuloisuus, turhamaisuus ja ylpeys. Nämä ovat käytännössä samat kuin roomalaiskatolisen kirkon seitsemän kuolemansyntiä, joskin niiden tulkinta on erilainen.

Sidottu,  168 sivuinen.

Arvostelut 0 arvostelua